RUNO

07.02.2018, Vuoret

VUORTEN KUTSU

Rakkaani, tahtoisin viedä sinut sinne, missä olen ollut. Tahtoisin näyttää sinullekin sen, mitä olen itse katsellut.
Tuletko mukaani?Kiipeätkö kanssani vuorelle, vaikka polut sinne ne ovat mutkikkaat, kapeat ja kiviset? Ja vuoripurojen ylitse on vaikea päästä.
Ja rinteet livettävät. Tulethan kuitenkin, tulethan?

Näkisit maani ja maisemani, kuulisit lintujeni laulun ja voisit hurmioituneena hypellä pitkin kukkivia niittyjäni.
Olen rikas. Minun ovat valkeat poutapilvet. Minun on tuoksuva metsä, joka salaperäisenä humisee vihreitten vuoriniittyjeni takana.
Minun on kaikki maa. Minun on korkea taivas. Oletko sinäkin minun?

Rakkaani, kiinnostaako sinua kiivetä ylös ja jättää meluisa kaupunki? Etkö tahtoisi tuntea omassa olemuksessasi alppikukkien unelmoivan kukinnan?
Pienten lintujen pirteän liverryksen ja koskien pärskyttämät vesipisarat kasvoillasi? Voit katsoa syvimpään laaksoon ja tähyillä korkeimman vuoren lumihuippua. Ja antaa katseesi levätä maisemassa.

Luulen, ettet omista minua ennen kuin olet nähnyt kaiken sen. Etkä sinäkään ole minun, ennen kuin omilla vuorillani.
Palan halusta mennä syvimpään mustimpaan rotkoon. Miksi? En tiedä. Toivon, että sinä sanoisit sen minulle.
Jos näkisit tuulisen kukkulani laella taivaani suunnattoman sinen. Silloin myös ymmärtäisit, miksi juoksen innosta mielettömänä kukkien keskellä rinnettä ylös. Vuorillani olen vapaa, elän. Mutta olen niin yksin. Tuletko kanssani sinne, tulethan? Vai onko sinullakin oma maailmasi, josta en tiedä mitään? Kaipaatko sinä minua sinne, niin kuin minä ikävöitsen sinua omille vuorilleni.

Ilmari Penttinen

Yhteistyössä