Liikuntamatkat Finland

Järjestämme yhdessä matatoimisto Matkapoikien kanssa monipuolisia ja turvallisia nuorten urheiluleirejä, seurojen harjoitusmatkoja, vaellusmatkoja ja leirikouluja. Meidän tehtävänämme on tuottaa matkojen ohjelmasisältö. Teemme patikointi- ja  vaellusmatkoja mm. Etelä-Tiroliin, Itävaltaan, Sveitsiin, Kroatiaan, Andorraan ja Toscanaan.  
Arvostamme kasvatustyön tärkeyttä, elämysten tuottamista, kansainvälisyyttä ja hyvinvointiin liittyviä arvoja.

 Räätälöidyt, turvalliset ja valvotut matkat

- Liikuntamatkat idean sai Jouni  Parkkali vuonna 1996, kun hän järjesti ensimmäisen lentopalloleirin Italiaan.  – Eräs isä tuli juttelemaan minulle Italiassa ja kehotti jatkamaan näiden leirien pitämistä. – Tässä on upea leirisisältö, kun leirillä, urheilun lisäksi, puhutaan myös elämän arvoista.  Italia on säilynyt Liikuntamatkojen kohteena koko ajan, vaikka muita maitakin on tullut mukaan. – Liikuntamatkoilla on upeita suomalaisia ohjaajia, joilla kaikilla on samanlaiset arvot nuorten ohjauksista. Suunnittelemme nuorten urheiluleirien, harjoitusmatkojen sekä leirikoulujen ohjelmasisällöt niin, ettei valmentajan, vanhempien tai opettajan tarvitse kantaa huolta nuorten ohjauksesta, valvonnasta tai turvallisuudesta. Yhdessä tehtävät pelisäännöt sekä matkan räätälöinti luovat pohjan luottamukselle, mikä edesauttaa matkan onnistumista.

PATIKOINTIMATKAT

Vaellusmatkoilla koet turvallisen tunteen, kun oppaamme majoittuvat kanssasi koko matkan ajan samassa hotellissa. Koska meillä on aina kaksi ohjaajaa mukana, vaellusreittejä voidaan muuttaa, lyhentää ja jakaa ryhmä kunnon mukaan kahteen ryhmään. Kerää oma ryhmä ( vähintää 14 hlö) niin hoidamme patikointimatkanne kaikki järjestelyt.

LEIRIKOULUT
Italian ja Kroatian leirikouluissa tuotamme kaiken ohjelmasisällön systeemillä 24/7. Kun lähdette suunnittelemaan leirikoulua ja pidämme luokallenne veloituksettoman esittelyn toiminnastamme.

YHTEISTYÖSSÄ
Toteutamme matkat yhteistyössä Matkatoimisto Matkapoikien kanssa 

Yhteistyössä