Jouni Parkkali

Valmennuskonsultti, valmentaja, manageri ja nuorten kasvattaja.

Jouni on toiminut ansioituneesti edistäen lentopallotoimintaa Suomessa sekä ammattimaisesti että vapaaehtoistyössä. Jounin saavutukset niin pelaajana kuin valmentajanakin ovat mittavat sekä Suomessa että Euroopassa. Hän on vaikuttanut lentopalloilun aseman vahvistajana ja junioripelaajien innostajana sekä lentopallon kehityssuunnan näyttäjänä. Hän on tehnyt jo vuodesta 1998asti  upeaa työtä lentopalloperheiden hyvinvoinnin lisäämiseksi. Katso minimaajoukkueinfo  www.finnvolley.com .

Liikuntamatkojen kautta nuorille ja vanhemmille tarjotut elämysmatkat ulkomailla, vievät ison ajan Jounin kesäaikaan. Jounilla on myös oma stipendirahasto nuorille urheilijoille.

KOULUTUS

  1. Liikunnanohjaaja 1980, Suomen Urheiluopisto
  2. Johtamistaidon kurssi 1980, Suomen Urheiluopisto
  3. Kansallinen ammattivalmentajatutkinto1988, Suomen Urheiluopisto
  4. Urheilumanageri koulutus 2011
  5. Personal Trainer tutkinto 2013

URHEILULLINEN TOIMINTA

  1. Koulujoukkueiden Euroopan mestaruus ja All Stars valinta.
  2. Seitsemän (7) aikuisten sarjan SM-kultaa, kaksi (2) hopeaa ja neljä (4) pronssia.
  3. Kahdeksan (8) Suomen Cup mestaruutta ja kaksi (2) hopeaa.
  4. Viisi (5) Pohjoismaiden mestaruutta.
  5. Kolme Euroopan Mestareiden Cupin finaaliedustusta vuosina 1979, 1980 jo 1981 Finaaleissa valittu kahdesti All Stars joukkueeseen.
  6. Turkin ammattilaiskautena Euroopan Cup voittajien Cupin finaalissa 1978.
  7. Turkin liigan mestari ja Cup mestari 1978.
  8. Neljä kertaa Suomen paras lentopalloilija.
  9. Valittu Suomen kaikkien aikojen pelaajien kuusikkoon.
  10. Neljä (4) vuotta ammattilaisena, joista kolme (3) ltaliassa (Modena jo Belluno) jo vuosi (1) Turkissa (Istanbul).
  11. Italian Cup hopea 1982
  12. Valinta Italian kolmanneksi parhaaksi lentopalloilijaksi 1984 (La gazzetta dello Sport)
  13. Aktiiviuran aikana 26 nuorten jo 274 miesten maaottelua

KUNNIAMAININNAT

  1. Liikuntakulttuurin ja urheilun ansiomitali kullatuin ristein, OPM:n 1999
  2. Hannes Kolehmainen -mitali 2001
  3. Pro Urheilu palkinto 2015
  4. Lentopallon Hall of Fame nimitys 2016

 

Yhteistyössä