PATIKKAMATKAT ETELÄ-TIROLIIN TOUKOKUSSA 25-31.5 JA SYYSKUUSSA 24-30.9

Tällä matkalla tutustut Etelä-Tirolin huikeisiin Alppimaisemiin. Patikoimme mm. Anterselvan sekä Lago di Braies-järven upeissa maisemissa, jota kutsutaan myös Italian Alppien eli Dolomiittien ja jopa koko Italian kauneimmaksi järveksi. Patikoimme pitkin Adolf Munkel -reittiä, joka kulkee hetkittäin aivan Odle/Geisler -vuorten vieressä. Vierailemme myös Bruneckin sympaattisessa pikkukaupungissa sekä Etelä-Tirolin maakunnan pääkaupungissa Bolzanossa. Matkan hintaan sisältyy puolihoito ja oppaamme ovat mukana koko matkan ajan. Matka soveltuu kaikenikäisille hyvän peruskunnon omaavalla henkilölle. Ei sovellu liikuntarajoitteisille. Varmista paikkasi tälle upealle vaellusmatkalle ja ilmoittaudu pian mukaan!

Etelä-Tiroli, Italia
Etelä-Tiroli on Italian pohjoisin maakunta ja osa Trentino-Etelä-Tirolin aluetta. Se on vastakohtaisuuksien alue, jolta löytyy niin lumihuippuisia vuoria kuin välimerellisiä maisemiakin. Etelä-Tiroli sijaitsee huikaisevissa maisemissa Alpeilla ja se oli aikanaan osa Itävalta-Unkaria. Maakunnassa vallitsee vahva paikallinen kulttuuri, joka juontaa juurensa historiaan ja läheisiin siteisiin saksalaiseen ja itävaltalaiseen kulttuurialueisiin. 
Kiens
Kiensin pieni kylä sijaitsee Pustertalin laakson sydämessä 784 metriä merenpinnan yläpuolella Rienz-joen varrella, joka virtaa laaksoa pitkin.  Kylä toimii matkamme tukikohtana, sillä sieltä on hyvät kulkuyhteydet patikkareiteille sekä alueen muihin osiin. 

ALUSTAVA OHJELMA TOUKOKUU JA SYYSKUU

1. matkapäivä, Helsinki - München - Kiens
Finnairin aamulento Müncheniin, jonne saapuminen noin klo 9:30 aikaan. Opas ja bussi ovat vastassa Münchenin lentoasemalla. Lentoasemalta jatkamme bussilla kohti Italiaa ja Kiensin kaunista kylää. Majoitumme hotelliin ja pieni lepohetki, jonka jälkeen tutustumme lähialueeseen patikoiden noin 1,5 tunnin ajan. Illalla sauna, yhteinen illallinen hotellissa sekä tutustuminen tulevan viikon ohjelmaan. Päivän ajomatka noin 280 km.

2. matkapäivä, Kiens - Lago di Braies - Bruneck - Kiens
Aamiaisen jälkeen suuntaamme bussilla kauniille Braies-järvelle, jota kutsutaan myös Italian Alppien eli Dolomiittien ja jopa koko Italian kauneimmaksi järveksi. Kirkas, valon mukaan väriään muuttava vesi, taustalla kohoavat jylhät vuoret sekä ihana ympäristö lumoavat kulkijat. Näissä upeissa maisemissa teemme noin 2,5 tunnin patikoinnin. Järvi tuli tunnetuksi siellä kuvatun italiaisen televisiosarja ”Un Passo dal Cielo” myötä, pääosassa esiintyi Terence Hill. Paluumatkalla vierailemme vielä viehättävässä Bruneckin kaupungissa. Bruneck on kaunis, vajaan 20 000 asukkaan pikkukaupunki, jonka vanhankaupungin kujat houkuttavat matkailijoita tunnelmoimaan ja nauttimaan ainutlaatuisesta ilmapiiristä. Palaamme hotelliin noin klo 17.00 aikaan. Illalla on mahdollisuus saunoa. Illallinen ja järjestettyä iltaohjelmaa. Päivän ajomatka noin 75 km.

3. matkapäivä,Kiens - Antholz - Anterselva - Kiens
Aamiaisen jälkeen lähdemme bussilla kohti tämän päivän kohdettamme, Anterselvaa, jossa saamme viettää päivän nauttien Dolomiittien huikaisevista maisemista. Aloitamme patikan Antholzin kylästä ja noin kahden tunnin jälkeen saavutamme upean Anterselvan järven. Palaamme kävellen lähtöpaikalle, tai halutessaan paluumatkan voi tehdä myös paikallisbussilla. Nousukorkeutta reitillä on noin 500 metriä (1 270-1 702 m) ja kokonaispituus reitillä on noin 14 kilometriä. Reitti on helposti käveltävää. Hotelliin palaamme iltapäivällä. Illalla sauna ja illallinen sekä järjestettyä iltaohjelmaa.

4. matkapäivä, Kiens - Bolzano, maapyramidit ja Ötzi jäämies
Aamiaisen jälkeen suuntaamme bussilla noin tunnin matkan verran Bolzanoon (saksaksi Bozen), joka on Etelä-Tirolin alueen pääkaupunki. Bolzanosta nousemme kaapelihissillä (lisämaksusta, max 25 EUR/hlö) ylös 1150 metrin korkeuteen,Rittenin (Renon) kauniiseen kylään, josta jatkamme edelleen kohti maapyramideja. Alkumatkan, vajaa puolituntia matkaamme paikallisjunalla ja loppumatkan maapyramideille taitamme kävellen. Ylhäällä on mahdollisuus nauttia lisämaksullinen lounas. Palaamme rinnehissillä tai bussilla takaisin Bolzanon sympaattiseen kaupunkiin shoppailemaan. Halukkailla on mahdollisuus käydä katsomassa kuuluisaa jäämies Ötziä keskustassa sijaitsevassa Etelä-Tirolin arkeologisessa museossa. Panssarilasin takana hämärässä lojuva muumio on kiehtonut eri alojen tieteilijöitä siitä lähtien, kun saksalainen, Alpeilla lomaileva pariskunta löysi sen Italian ja Itävallan rajalta vuonna 1991. Paluu hotelliin illansuussa, jossa nautimme illallisen.

5. matkapäivä, Kiens - Adolf Munkel -reitti
Aamiaisen jälkeen lähdemme bussilla Villnössertaliin, joka sijaitsee vajaan tunnin bussimatkan päässä Kiensistä. Villnösserin laakso (Villnösser Tal) on yksi viimeisimmistä koskemattomista ja luonnollisista laaksoista Etelä-Tirolissa ja henkeäsalpaavien maisemiensa vuoksi se on yksi alueen suosituimmista vaelluskohteista. Adolf Munkel -patikkareitti on varmasti yksi Dolomiittien upeimmista ja se kulkee hetkittäin aivan Odle/Geisler -vuorten vieressä. Reitin pituus on noin 9 kilometriä ja se on suhteellisen helppokulkuinen. Nousukorkeutta on noin 450 metriä. Palaamme hotelliin noin klo 17.00. Sauna ja illallinen.

6. matkapäivä, Kiens - Astjoch-vuori (2 194 m)
Aamiaisen jälkeen ajamme bussilla Zumisin näköalapaikalle (1 702 metrin korkeudessa mpy), josta aloitamme tämän päivän vaelluksen, jälleen huikaisevissa alppimaisemissa. Reitti nousee rauhallisesti koko ajan ja alkumatka sopii kaikille erinomaisesti. Pidämme pitemmän tauon noin 6 kilometrin jälkeen ravintola Ratterhüttessa (lisämaksusta). Sen jälkeen jatkamme matkaa vielä 2 kilometriä ja aloitamme noin 200 metrin loppunousun Astjoch-vuoren huipulle. Halukkaat voivat lyhentää reittiä oman kunnon mukaan. Paluu hotellille noin klo 16:00 aikaan. Yhteinen illallinen, päättäjäiset.

7. matkapäivä, Kiens- Innsbruck - München - Helsinki
Aamiainen hotellissa, jonka jälkeen lähdemme bussilla kohti Münchenin lentokenttää. Matkalla pysähdymme vielä hetkeksi tutustumaan Innsbruckin kaupunkiin. Finnairin lento Munchenistä Helsinkiin lähtee klo 18:50 ja saapuu klo 22:15.

HINTA 
Kahden hengen huone 1.298€ ja yhden hengen huone alk. 180€ extra
Hintaan sisältyy: 
• Lentomatka Helsinki-München-Helsinki Finnairin reittilennoilla • matkatavarat lennoilla
• hotelliyöpymiset 2 hengen huoneessa
• Suomeksi opastetut patikat matkaohjelman mukaan (6 kpl) 
• Ateriat: puolihoito (6 aamiaista ja 6 illallista)
• Matkaohjelman mukaiset retket ja kuljetukset, tarvittavat kävelysauvat
• Sisäänpääsy Bolzanon arkeologiseen museoon
• Kokeneiden suomenkielisten vaellusoppaiden palvelut kohteessa (2 opasta) 

Lisämaksusta: 
• Bolzanon hissimaksu (n. 25€/hlö) 
Italian turistivero 3€/vrk/hlö ei sisälly matkan hintaan, ja se maksetaan hotellin vastaanottoon. 

FINNAIRIN LENNOT
Helsinki-Munchen klo 07.50-09.25
Munchen-Helsinki klo 18.50-22.15

HOTELLI GASSENWIRT  
Hotelli Südtiroler Gasthaus Gassenwirt on perheomisteinen hotelli Val Pusterian laakson sydämessä, Etelä-Tirolissa, lähellä Kronplatzin hiihtokeskusta. Hotelli sijaitsee vain noin 10 kilometrin päässä viehättävästä Bruneckin kaupungista.
Hotellin ravintola tarjoaa upeaa etelätirolilaista ruokaa. Hotellissa on myös pieni baari, uima-allas, poreallas ja sauna. Hotelli on täysin savuton.

VASTUULLINEN MATKAJÄRJESTÄJA MATKAPOJAT OY
Soita myyntipalveluumme 
puh. 010 2323200
E-mail: mari.airaksinen@matkapojat.fi 
LENTOPARKKI ETUSETELI

VAELLUKSET JA OHJELMASISÄLTÖ
Liikuntamatkat
Jouni Parkkali
puh. 0400-409 837
e-mail: jouni.parkkali@liikuntamatkat.fi

Yhteistyössä